8C-luokan kulttuurikurssi

8C-luokka oli neljännessä jaksossa Maailma digitaalisena -kulttuurikurssilla. Kurssin aihe oli digitalisoituva maailma. Kurssin aikana kävimme Malmitalolla Ghost in the Shell-elokuvassa, Stoassa Blind Gut Companyn nykysirkuksessa nimeltään Machine, ja Kiasman ARS17-näyttelyssä. Tulemme vielä vierailemaan Flamingon virtuaalipuisto Pikselissä.

Elokuva Ghost in the Shell on tieteiselokuva, joka kertoo nuoresta tytöstä, jonka sielu siirretään robotin kehoon. Hänet on luotu taistelemaan maailman vaarallisimpia rikollisia vastaan. Elokuva on kuvaus teknologisesta vallankumouksesta. Ymmärsimme elokuvasta sen, että teknologiasta voi olla myös haittaa.

Blind Gut Companyn tuotanto Machine kertoo ihmisten ja teknologian välisestä yhteydestä ja nykyteknologian kasvavasta roolista yhteiskunnassa nykysirkuksen avulla. Vaikka esitys oli hieno ja taiteellinen, emme ymmärtäneet siitä juurikaan mitään.

ARS17-näyttely Kiasmassa on omalaatuinen kokoelma taidetta lähivuosilta. Näyttely oli mielestämme kiinnostava ja siinä tuli esille modernin teknologian vaikutus yhteiskunnassamme. Näyttelystä ymmärsimme, että teknologia on kehittynyt muutamien vuosikymmenien aikana todella paljon, ja nykyteknologia on hämmentävän ihmeellistä.

Olemme vielä menossa virtuaalipuisto Pikseliin, odotamme sen olevan hauska ja antoisa vierailu.

J.K. Pikselissä oli hauskaa, kivaa, outoa ja pelottavaa.

Meeri ja Linda 8C

8C kiittää Kulttuurikeskusta ja Malmitalon Mirka Nokkaa kurssista.